Viimeistä kertaa Karvialla?

3.8.2003:

Kuten tästä mainoksestakin ilmenee, on Kaukon luolan vuokrasopimus loppumassa, ja nyt olivat pelit viimeistä kertaa yleisölle avoinna Karvia-päivien yhteydessä.

Täytyihän Kaukon flippereitä kaydä vielä viimeisen kerran katsomassa. Antti ja Sampo tulivat perjantai-iltana Tampereelle Mobiliassa sunnuntaina vietettävän Linja-autopäivän merkeissä, ja APz:n oli määrä saapua Kouvolasta lauantaiaamuna.



Seuraava pysähdyspaikka Mobilia.

Perjantai-ilta pelailtiin sitten flipperiä, vaikka kaikki koneet eivät ihan tiptop kunnossa olleetkaan. Kun nuorinkin peli on yli 20 vuotta vanha, kyllä näissä hommaa riittää ja aikaa kuluu varaosista puhumattakaan jos ne aikoo pitää edes jonkinmoisessa kunnossa. Tampereen peliluolassa on nyt 12 flipperiä ja syksyn aikana on tarkoitus saada muutama lisää.



Sampo kuvaa pelejä. Ehkä tämä Alien Poker pääsee joskus kuukauden flipperiksi?
Taustalla hymyilee pres. Kekkonen, kaikkien pelihallien suojelija.

Bussi jätettiin kuitenkin Tampereelle, ja kun APz ilmoitti tekstiviestillä kohdanneensa odottamattomia hankaluuksia junamatkan suhteen, lastattiin eväsjääkaappi minun Volkkariini, Antti ja Sampo kyytiin ja lähdettiin kolmistaan kohti Karviaa.



Mainostarra pitää olla.

Karviaan saavuttiin hieman ennen virallista avajaisaikaa klo 12, mutta Kauko päästi meidät kuitenkin sisään.



Kauko ja Sampo vaihtavat kuulumisia.



Pelien pesu oli vielä meneillään.

Viime kerrasta oli Kaukon kokoelma kasvanut yhdellä pelillä. Pekan aikaisemmin omistama Dealer's Choice oli päätynyt Karvian luolaan toistaiseksi hyväkuntoisena.



Dealer's Choice (Williams 1974)



Kenttä on hyvässä kunnossa edellisen omistajan jäljiltä.



Antti tyypittää Dealeria



3 hienoa Williamsia.



Lisää Williamsin pelejä.



Bally tekee pelit! Wizard ja Capt. Fantastic kelpaisivat varmaan kenelle tahansa.



Myös Gottliebin tuotanto on hyvin edustettuna.

Vanhoilla peleillä oli uusi inflaatiotarkistettu hinta: Kaukon pelimerkit maksoivat 50 c / kpl. Väkeä riitti luolassa silti tungokseen asti.





Sampo pelaa keskittyneesti Jacks Openia.



Tämä Bronco on jo kaikkensa antanut, mutta sopii vielä maamerkiksi houkuttelemaan asiakkaita Kaukon luolaan.

Aurinkoinen sää ja etukäteismainostus houkuttelivat runsaasti ihmisiä paikalle. Vanhat flipperit kiinnostavat ilahduttavan suurta joukkoa. Onkin sääli että Kauko joutuu lähtemään koneineen luolastaan. Ne kun on tarkoitettu ihmisten ihailtaviksi ja pelattaviksi, ei seisomaan purettuina varastossa. Toivottavasti koneille järjestyy edes lämmin ja kuiva varastotila, muuten käy äkkiä niin että näiden pelien osalta on peli ohi lopullisesti.




Takaisin