Stellar Wars
11.3.2003:
Williams ei tehnyt alkuaikojen elektronisista koneista kovinkaan monta leveäkenttäistä.
Vuonna 1979 julkaistu Stellar Wars on yksi niistä. Tämä kone saapui jälleen Ruotsista tilattuna
kahden muun mukana.

Leveä pelikenttä on kohtuullisen hyvässä kunnossa. Kone on seissyt varastossa kauan. Bumperit
ovat homeen täplittämät (!) mutta onneksi metalliosat eivät ole ruosteessa. Siellä täällä on
hämähäkinseittiä kentässä, mutta kyllä tästä pesun ja vahauksen jälkeen siisti kone vielä tulee.
Kenttään on jossain vaiheessa liimailtu mylaria, joka on varmaan ollut tosi kallista, koska sitä
ei ole riittänyt joka paikkaan. En taida kuitenkaan alkaa sitä irrottaa, kun koskaan ei tiedä mitä
kaikkea lähtee mukana.

Takalasi alkaa hilseillä. Se pitää kiireesti lakata niinkauan kuin suurin osa maalista vielä
on paikallaan. Maali irtoilee jo ihan puhaltamalla, pitää lakata varovaisesti.

Philips laatua. Viimeinen käyttöpäivä on tosin vuonna 1993, mutta kun käyttää kunnon alkaliparistoja,
esim. Duracell tai Varta, välttyy happovaivoilta. Asialliset paristot eivät vuoda kymmenenkään vuoden
jälkeen. Onneksi vuoto ei vielä ole ainakaan kovin pahasti vaurioittanut piirilevyä. Ylimmäinen
pelirommi ja oikealla oleva 5101 CMOS ram ovat ensimmäisenä vaarassa.
Sähköisesti kone on melkein kunnossa. Virtalähteen konkat taitavat olla kuivat, koska peli
käynnistyi vasta muutaman minuutin yrittämisen jälkeen, eikä tahdo pysyä päällä kuin muutamia
minuutteja. Kelat eivät toimineet, mihin löytyi ensimmäiseksi syyksi palanut sulake - pitää vielä
selvittää miksi sulake on palanut kunhan konetta ehtii tutkia. Pikatarkastelun jälkeen kaikki
näytti olevan kentän alla kunnossa.
13.3.2003:

Homeisia bumpereita...

...ja hämähäkinseittejä.

Puhdistuksen ja vahauksen jälkeen, sekä uusilla kumeilla tämä näyttää ihan hyvältä!
Tarkoitus oli päästä ottamaan testipelit kentän puhdistuksen jälkeen. Eipä otettu.
Outholen kela vetää jatkuvasti, polttaen kelojen sulakkeen. Transistori varmaankin oikosulussa,
ja tietenkään mukana ei nyt ole varaosaa. Myös kytkinmatriisissa on pieni ongelma.
Yksi rivi kytkimiä toimii täysin järjettömästi, esimerkiksi kuminauhan takana oleva 10 pisteen
kytkin antaa milloin 10 pistettä, milloin vapaapelin. Luultavasti matriisin 7406 on hajalla,
pitää hakea mikä niistä se on ja vaihtaa. Äänet eivät toimi pelin aikana mutta kylläkin äänikortin
testinappia painamalla. Vika tuskin on driverkortilla koska mikään ääni ei toimi. Äänikortin 6821 PIA
tai 4050 puskuri ovat epäiltyjen listan kärjessä. No, eiköhän näistä selvitä.
15.3.2003:
Nyt näyttää jo paremmalta. Kytkinmatriisi tuli järkiinsä 7406:n vaihdolla, siellä oli tosiaankin
yksi sarake jatkuvasti päällä. Outholen transistori oli oikosulussa, mutta niin oli kelakin sen verran
palanut että se kyllä veti mutta poltti sulakkeen samalla. Pitää vielä käydä vaihtamassa uusi kela
tilalle niin kone onkin pelikunnossa. Niin, äänten katoaminen johtuu ilmeisesti äänikortin kuivasta
elkosta, kortti käynnistyy joskus ja joskus ei. Silloin kun se käynnistyy, äänet kyllä toimivat.
Takalasi vaatii vielä lakkauksen. Laitoinkin jo maalarinteipistä suojat näyttöjen ikkunoiden päälle,
joten kunhan tulee haettua lakkapurkki, voi samantien alkaa hommiin.
16.3.2003:
Testipelit on pelattu ja kone toimii hienosti! Oikosulussa oleva outholen kela oli kerrasta
polttanut paitsi sulakkeen myös vastavaihdetun transistorin, mutta meillähän niitä riittää ja nyt
kelan vaihdon jälkeen se toimii. Äänikortti lähti toimimaan kun kaikki kannalla olevat piirit oli
pari kertaa irrotettu ja kiinnitetty. Kuinka ollakaan, kannat ovat SCANBE-merkkisiä. Williamsin
vanhojen koneiden kanssa on jo tullut opittua että kontaktihäiriö on englanniksi SCANBE.
30.7.2003:
Peli on toiminut vaihtelevalla luotettavuudella, usein vähän aikaa päällä oltuaan se on seonnut.
Joten ei auttanut kuin ryhtyä korjauksiin. CPU-kortilta piti vaihtaa suurin osa SCANBE-kannoista
parempilaatuisiin. Samalla kertaa heitin sisään uudemman softaversion, ja pääsin eroon epäluotettavista
bipolaari-PROM:eista, jotka nyt korvasi yksi 2716. Hyvältä vaikuttaa, pari päivää on nyt pelailtu
eikä ongelmia ole esiintynyt.
8.2.2004:
Mikäs epidemia nyt on meneilllään? Juuri eilen korjasin Black Knightista palaneen päällejääneen
shooterin kelan, kun nyt Stellar teki saman tempun. Tai tässä kun pallo tulee suoraan outholesta
shooterille, kyseessä oli outholen kela. Siis sama vika kuin pelin meille tullessa. No, uusi kela
ja uusi ohjaintransistori ja taas toimii. Mikä kumma sitä jättää päälle?
Takaisin