Viking
3.9.2003:

Viking on mukava Bally vuodelta 1980. Se on Jim Patlan suunnittelema.
Tässä koneessa on kentässä ollut mylari päällä varmaan uudesta asti, ja
kenttä onkin varsin siisti. CPU kortilla on pientä hapettumaa, niinkuin
näissä koneissa aina, eikä se toimi.

Mikko puhdistaa kenttää
15.9.2003:
CPU kortti lähti toimimaan puhdistuksen ja CMOS rammin vaihdon jälkeen, ja
taisi siitä olla joku Reset-piirin transistorikin rikki. Äänipuolella on vielä
jotain häikkää, äänet kuuluvat hiljaa ja melkoisen rahinan säestäminä. Ensiksi
tulisi mieleen likainen tai kulunut potikka, vaan vika ei tuntunut olevan siinä.

Kenttä on siistin näköinen puhtaana ja uusilla kumeilla.

Hurjaa viikinkimenoa.
20.9.2003:
Äänikortin vika korjaantui kun vaihdoin U8:n, eli LM3900 operaatiovahvistimen
Voimakkuutta riittää yllin kyllin eikä äänessä enää ole häiriöitäkään.
4.11.2003:

CPU-korttia.
Peli lakkasi käynnistymästä, taulun avaus osoitti testiledin vilkkuvan viisi kertaa virta
kytkettäessä. Näyttökeskeytys ei siis toimi. Aikaisemmin CPU-kortilta korjattu vuotaneen akun
aiheuttama vaurio oli sittenkin levinnyt näyttökeskeytyksiä tekevään piiriin, jonka vika ilmeni
nyt vasta. Joten uusi U12, 555 paikalleen, samalla varmuuden vuoksi vaihdoin kondensaattorin C16.
Ja taas toimii! Samalla säädin ylämonttua hieman, se tahtoi kiusallisen usein heittää pallon
suoraan spinnerin kautta keskeltä pois. Pieni taivutus montun palloa heittavään varteen ja asia
korjaantui.
Takaisin