World Cup
22.8.2006:
Williamsin vuonna 1978 valmistamaa World Cup flipua tuli pikkupoikana pelailtua useasti Tampereen
linja-autoaseman kahvilassa. Joten tottakai sekin piti ostaa pois kun kerran tarjolla oli.

Kabinetti on paria pikku naarmua vaille virheetön.
Koneesta oli kentän lasi pieninä murusina, ja myyjä oli jo irrottanut yläkentän levyt puhdistusta
varten, ne ovat kyllä tallessa joten kyllä tästä vielä peli saadaan.

Takalasi on niinikään ihan hyvä.

Kenttä on kunnossa.

Taulussa kaikki paikoillaan.
Peli ei toiminut virrat kytkettäessä, hieman vuotaneet paristot ovat varmaankin tuhonneet SCANBE
merkkiset piirikannat CPU kortilta, ja vaikkeivat olisikaan niin 28 vuotta ovat sen kuitenkin tehneet,
joten ensiksi CPU kortin kimppuun ja kantoja vaihtamaan.

Paristot ovat hiukan vuotaneet.

Kentän alla, kaikki osat paikoillaan.

Kabinetin kyljessä on äänikortti.
Elektroniikka on vikaantunut koneen vielä käytössä ollessa, ja niinkuin on tavallista, pari
kelaa on jäänyt vetämään ja palanut. Paitsi kelat, luultavasti myös ohjaintransistorit ovat
entisiä. Mutta mitäs siitä, vaihtamalla ne korjataan.

Knockerin kela lienee entinen.

Samoinkuin tämä montun kela kentässä.
6.10.2006:
Kenttä on nyt puhdistettu ja vahattu, uudet kumit ja lamput on vaihdettu. Kentän takareunan ylempi
pelti, jossa on kiinni yläkaaren palloportit, puuttuu kokonaan :( mutta onneksi
sellainen jo löytyi.
Piirikorteilla oli kaikenlaisia vikoja, mutta kyllähän niistä selvittiin. Kaikki kannat piti vaihtaa
sekä muutama sekalainen mikropiiri.

Kenttä ei kaipaa kuin ihan pientä korjailua vihreällä maalilla.
17.10.2006:
Yläpelti on nyt asennettu ja peli on lähes kunnossa, paitsi äänikortti vähän temppuilee. Tuttu juttu, SCANBE
merkkiset piirikannat pitää vaihtaa kunnollisiin. Sitten peli onkin taas loistokunnossa!

20.10.2006:
Vaihdoin äänikortin piirikannat, 2 40 piikkistä ja yhden 24 piikkisen. Kortti toimi heti tämän jälkeen,
olin valmistautunut jo uudella ROM:lla, mutta sitä ei nyt tarvittukaan. Peli on nyt täydessä kunnossa!
17.11.2007:
Peli lähti seuraavalle omistajalle.
Takaisin